WebDec 30, 2015 · Hirvimiehen metsäsukat Novitan uudessa sukkalehdessä on Minna Metsäsen kirjoneulemalli, Metsäretki. En tiedä esittääkö siinä seikkaileva eläin poroa, hirveä vai luppakorvaista koiraa, mutta koska tein sukat isälleni ja isä on hirvimiehiä, niin nimesin sukat hirvisukiksi. WebMar 1, 2013 · HIRVI-lapaset. Yöllähän saa aina kaikista parhaat ideat, eikö? Niin ainakin minulla. Ideaa hauduttelin muutaman päivän jonka jälkeen oli aivan pakko saada idea paperille. Kyseessä oli siis lapanen.. HIRVI lapanen.. Eihän tämä mikään maailmaa mullistava kuningasidea ollut mutta.. Kun on pakko toteuttaa niin on pakko toteuttaa.
Käsillä tekemisen taikaa ja ekoilua: Hirvikuvioiset villasukat
WebReseptin ainekset ( 20 annosta) Hirvipaisti 3 kg hirvenpaistia 1 rkl suolaa 2 tl mustapippuria 2 tl katajanmarjoja (rouhittuna) 3 dl tuoretta timjamia ½ dl tuoretta rosmariinia 350 g pekonia 7 ½ dl punaviiniä ½ dl lihafondia 2 rkl hunajaa Kastike 5 dl lihalientä 1 dl ruokakermaa ¾ dl vehnäjauhoja Hirvipaisti – ohje: WebNov 27, 2024 · Nämä lilat on tehty pienijalkaiselle naiseläjälle, tai no, sirojalkaiselle, joten ohje on sen mukainen. Kirjaan blogiin myöhemmin ohjeen myös isompikokoiseen jalkaan, tälläkin hetkellä kun yhdet pukinkonttiin lähtevät lonkerosukat heiluu puikoilla. Luo lilalla 3,5mm puikoille 60 silmukkaa ja kudo alkuun haluamasi matka valepalmikkoa. snips hairdresser
Hirvi sukat - Lankajengi
WebVillasukkaohjeet koossa 42-47. Etsitkö suurempaan jalkaan tehtyä villasukka ohjetta? Täältä löydät ilmaiset villasukka ohjeet miesten koossa 42-47. Web21 Hirvikuvio ideas neulekuvioita, kuviot, ristipisto hirvikuvio 21 Pins 3y M Collection by Marita Rautiainen Similar ideas popular now Knitting Patterns Christmas Cross Stitch … Web38 Miesten villasukat ideas neulekuvioita, kuviot, neulonta miesten villasukat 38 Pin-lisäystä 4 v L Kokoelma – Tanja Leppälä Samanlaisia suosittuja ideoita Helmikudonta Neulontaohje Ristipisto Neulonta Virkattu Kuvakudos Ristipistokaaviot Ristipistomallit Helmityömallit Kirjontakaaviot Neulontaohjeet Vauvan Neuleet Ristipistomalleja snips hair salon waynesboro pa